Asumista.fi-blogissa tutustutaan eri asuinalueisiin Suomessa, annetaan vinkkejä asunnon ostoon ja myyntiin, puhutaan ajankohtaisista asioista ja kurkataan asuntoihin pintaa syvemmälle. Tervetuloa!

Aktia Kiinteistönvälitys »

Pidä huolta omaisuudestasi - mene hallitukseen

Päiväys: 21.09.2018

Oma asunto tai sijoitusasunto on monelle merkittävä omaisuus. Sen arvon säilymisen ja kasvattamisen kannalta on tärkeää pitää huolta asunnon kunnosta. Asunnon arvoon vaikuttaa kuitenkin myös taloyhtiö. Taloyhtiön asioihin, asumisviihtyvyyteen ja omaisuuden arvoon voi osakas vaikuttaa parhaiten taloyhtiön hallituksessa.

On hyvä muistaa, että asuntoa ostaessaan ei osta vain asuntoa, vaan osan taloyhtiöstä. Samalla tavalla kuin on kiinnostunut yrityksestä, jonka osakkeita omistaa, ja sen menestyksestä, kannattaa olla kiinnostunut myös omasta taloyhtiöstään.

Hallituksen tehtävät

Asunto-osakeyhtiölain mukaan taloyhtiön hallituksen velvollisuus on huolehtia hallinnosta, kiinteistön ja rakennusten hoidosta ja muusta toiminnasta. Hallitus järjestää myös taloyhtiön talouden valvonnan ja varmistaa, että osakkaat ja asukkaat saavat riittävästi tietoa.

Hallitus päättää yhtiökokouksen koolle kutsumisesta, kokouksessa käsiteltävistä asioista ja niiden valmisteluista. Se valitsee isännöitsijän ja sopii sen kanssa taloyhtiön johtamisesta sekä varmistaa, että isännöinnillä on riittävästi aikaa ja osaamista taloyhtiön johtamiseen. Hallitus myös varmistaa, että taloyhtiön johtaminen ja hallinto on isännöintisopimuksen mukaista. Suurimmat korjaushankkeet hallitus valmistelee yhdessä isännöitsijän kanssa.

Mitä jäseniltä edellytetään?

Taloyhtiön hallituksen jäsenen tulee olla täysi-ikäinen ja täysivaltainen henkilö. Hän voi olla esimerkiksi osakas tai talossa asuva vuokralainen. Jäsenillä ei tarvitse olla erityistä omaisuuden ja kiinteistön hoidon asiantuntemusta tai koulutusta, sillä hallitukset eivät hoida tehtäviään yksin. Apuna ovat isännöitsijöiden, urakoitsijoiden ja suunnittelijoiden kaltaiset asiantuntijat ja ammattilaiset. Maalaisjärjellä ja huolellisuudella pärjää hyvin, ja tärkeintä on halu osallistua taloyhtiön asioista huolehtimiseen pitkäjänteisesti.

Taloyhtiön asiakirjoista hallituksen jäsenen kannattaa tutustua yhtiöjärjestykseen, tilinpäätösasiakirjoihin ja talousarvioon, yhtiön tärkeimpiin sopimuksiin, kunnossapitotarveselvitykseen sekä pelastussuunnitelmaan.

Parikymmentä tuntia vuodessa

Hallituksen jäseneksi voi tarjoutua taloyhtiön kokouksessa. Tarvittaessa jäsenistä äänestetään, mutta yleensä ehdokkaista on pikemminkin pulaa kuin ylitarjontaa.

Kiinteistöliiton tekemän kyselyn mukaan taloyhtiön hallitukset kokoontuvat vuosittain yleensä 3–4 kertaa vuodessa, mikäli taloyhtiössä ei ole käynnissä suuria hankkeita tai muuta poikkeavaa. Kerrostaloyhtiöiden hallitukset kokoontuvat hiukan useammin kuin rivitaloyhtiöiden ja kaikkein pienimpien taloyhtiöiden. Yksittäiseltä jäseneltä hallitustyöskentelyyn kuluu keskimäärin neljä tuntia kuussa.

Lisätietoja hallitustyöskentelystä saat Kiinteistöliitosta ja Isännöintiliitosta.
Kiinnostaako asuntosijoittaminen? Lue vinkit pienen asunnon ostoon.
Remontti taloyhtiössä - uhka vai mahdollisuus?
Etsitkö asuntoa? Katso myynnissä olevat kohteemme.

Jaa linkki:

Kommentit (1 kpl)


Kiinnostaisi yksittäisen hallitusjäsenen vastuu raha-asioita ym. Voitteko kertoa lyhyesti, kiitos.

(vierailija)

07.10.2018 klo 19:02


Kommentointi